Osmo Leivon kommentit Macmaailman muutoksista

Teksti Ilkka Koski
Julkaistu 30.5.2003
Muokattu 30.5.2003 12:47

Macsanomat kertoi perjantaina 16.5. Macmaailma-lehden siirtyvän Tietokone-lehden liitteeksi kesäkuusta lähtien. Nyt uuden Mac-liitteen päätoimittaja, myös Macmaailman päätoimittajana toiminut Osmo Leivo kertoo lyhyesti mietteitään muutoksesta.

Päätoimittaja Osmo Leivo, vuosikausia Macmaailman parissa töitä tehneenä, mitkä ovat ajatuksesi nyt kun Macmaailma siirtyy varsinaisesta lehtimuodosta Tietokone-lehden liitteeksi?

Aluksi olin varsin tyrmistynyt, mutta myöhemmin saatuani perusteellisen selvityksen ratkaisun syistä, olen sopeutunut tilanteeseen. Olenhan tehnyt Macmaailmaa yli 13 vuotta sen perustamisesta alkaen. Macmaailma on minusta ollut hyvä lehti - senhän ovat tehneet uskolliset asiantuntija-avustajat minun johdollani. Valitettavasti maailma muuttuu. Macmaailman ensimmäisessä numerossa 1/1989 oli 60 sivua ja niistä 17 sivua oli ilmoituksia. Yksikään silloin ilmoitelleista yrityksistä ei ole enää olemassa.

Milloin, miksi ja ketkä tekivät päätöksen Macmaailman siirtymisestä takaisin liitemuotoon?

Yritysjohto teki tämän päätöksen maaliskuussa.

Tapahtuiko kokoonpanossanne minkäänlaisia muutoksia liitteeksi siirtymisen myötä, vai jatkaako täsmälleen sama porukka liitteenkin tekemistä?

Liitteen sivumäärä on kesäkuussa 32. Liitteen tekevät Macmaailman ja Tietokone-lehden asiantuntija-avustajat ja minä toimin liitteen päätoimittajana.

Onko liitteenä ilmestyvän Macmaailman yleinen sisältö muuttumassa siitä mitä se oli varsinaisessa Macmaailma-lehdessä?

Kyllä muuttuu. Liite ei ole supistettu macmaailma, vaan aivan uusi tuote. Liite on täyttä Mac-asiaa, vinkkejä ja ohjelmien käyttökoulutusta. Pienessä liitteessähän ei ole mahdollista toteuttaa usean sivun vertailuja, ne toteutetaan itse Tietokone-lehdessä. Kaikissa testeissä ja vertailuissa tullaan ottamaan aina Macintosh-huomioon. Esimerkiksi tulostimet kokeillaan myös Mac OS X:ssä. Tietokone huomioi muutenkin Macintoshin monella tavalla (aikaisemminhan sen ei tarvinnut, koska yrityksellä oli erillinen Mac-lehti).

Mikäli olemme oikein käsittäneet, Macmaailma-liite toimitetaan vain Macmaailman nykyisille tilaajille, Tietokone-lehden välissä. Ottaako Sanoma Magazines vastaan Tietokone-lehden tilauksia joissa pyydetään myös Macmaailma-liitettä, tai onko tällaisia tilauksia missään mahdollista edes tehdä?

Vain Macmaailman siirtyvät tilaajat saavat sekä Tietokone- että Macmaailma-liitteen. Myöhemmin pohditaan ratkaisua jossa tilaaja voisi valita mitä lisukkeita haluaa, esimerkiksi Macmaailma-liitteen tai jonkun muun.

Pystytkö kertomaan Macmaailma-lehden levikin noin suurin piirtein tämän vuoden alkupuolelta?

Levikki oli viime vuoden lopun tasolla (LT-levikki 2002: 5.179).

Terveisesi uskollisille Macmaailma-tilaajille?

Tervetuloa Tietokone-lehden tilaajiksi. Tietokone-lehti ja sen Macmaailma-liite tarjoavat parasta suomenkielistä Mac-tietoutta.

Muutos on hyväksi

pasitoi (30.5.2003, 15:45)

Uskon, että Macmaailma-liite on onnistunut ratkaisu ilmoitustulojen tiputtua paljon. Hienoa on, että laitevertailuihin tulee sekä Wintel että Mac-koneita. Maailma monipuolistuu vihdoin myös Tietokone-lehdessä. Uutiset, ohjelmien esittelyt ja opastukset ja tekninen tieto on parasta liitteen sisältöä

Pasi Toivonen, Vantaa

Vaikea arvioida miten käy?

strong (30.5.2003, 17:01)

Aika ihmeellistä ettei Mac-liitettä tule kaikkien tietokone-lehtien väliin vaan ainoastaan Macmaailman-tilaajille?

Tippuivatko ilmoitustulot aiempiin vuosiin verrattuna kuten ed. kirjoittaja väitti?

Mikä oli levikin muutos parin viime vuoden aikana?

Hyvä ja ei

timovii (30.5.2003, 20:16)

Työpaikalle on tilattu MM ja nyt harmittaa olisiko minun pitänyt sittenkin tilata myös kotiin, että olisin omalta osaltani ollut tukemassa MM:n jatkoa itsenäisenä lehtenä?! No jos kuitenkin MM jatkaa Tietokonelehden sisällä sehän sopii minulle vaikka olenkin täysin MAC friikki, sillä työssäni joudun kuitenkin graaffisella-alalla pelaamaan myös PC:llä työskentelevien henkilöiden kanssa ja ei ole ollenkaan pahitteeksi lukea myös PC:n puolella tapahtuvasta "kehityksestä".

Timppa

p.s. kotona 3 MACciä ja yksi PC

paperilta tai ruudulta.

jronka (30.5.2003, 21:41)

Kyllähän noita macmaailmoja löytyy kaapista aika läjä ja kaikki on tullut luettua kannesta kanteen. Monta hyvää ajatusta ja vinkkiä on jäänyt mieleen ja pääsääntöisesti olen lehden sisällöstä pitänyt, tästä toki kiitos lehden tekijöille. Omalla kohdallani internet on kuitenkin syrjäyttänyt lehdet mac ja miksei myös muiden uutisten lähteenä. Macsanomien, macmaailma onlinen ja ulkomaisten sivujen päivittäinen seuraaminen on korvannut painetun median niin tiedon määrän kuin ajankohtaisuudenkin takia. Toki macmaailman irtonumeroita on tullut osteltua kun niitä on lehtihyllyssä näkynyt, mutta tästälähtien voi sitten ostaa vaikka sarjakuvia.

Macworld on paras

strong (30.5.2003, 23:57)

Netti ei pysty korvaamaan Macworldin vuositilausta. Ilmeisimmin vähän sama ilmiö on myös jenkkikustantamolla, mutta onneksi Macworldin ei sentään ole annettu fuusioitua pc-lehtien lehdykäksi.
Ruotsalaisten Macworld Sweden ei liene kuitenkaan oikea ratkaisu, jossa Macworldin artikkeleita käännetään ruotsin kielelle ja väliin lisätään paikallismainontaa. Mieluummin lehteä lukee englanniksi kuin esim suomeksi tai ruotsiksi.

© fiMUG ry. Macsanomien arkisto 2000–2005